Enemmän kuin digimarkkinointitoimisto verkkokaupoille
Kiinnostuitko? Varaa aika kevyeen kartoitukseen, niin katsotaan voimmeko olla avuksi.
Miksi me saamme parempia tuloksia aikaan kuin useimmat muut toimistot?
Perustajamme Ida on kova pilkkimään kilpaa ja Timo kertomaan tarinoita, joten tässäpä asian kiteytys pilkkikisoihin liittyvän tarinan kautta.
🎣🎣🎣
Täällä Raikas Digitalin synnyinseuduilla Sallassa pilkkikisat ovat keväällä suurinta kansanhuvia ja voittajat saavat palkintojen lisäksi mainetta, kunniaa ja nimensä paikallislehteen.
Monet kisoihin osallistuvat tuntuvat ajattelevan, että heillä on yhtä hyvät mahdollisuudet voittaa kuin kenellä tahansa muullakin.
Pilkkiminenhän on helppoa: Teet vain reikiä jäähän, pistät toukan koukkuun, lasket siiman veteen ja heilautat vapaa aina välillä. Se voittaa kenellä käy paras tuuri.
❌ Väärin.
Ida pääsi edeltävissä kisoissa palkintopallille, koska:
Tokihan joskus tuurilla on osuutensa ja kisoissa voi pärjätä myös ilman strategiaa, mutta ilman sitä et pääse joka viikko paikallislehteen.
Aivan samalla tavalla suurin osa digimarkkinointitoimistoista tuntuu ajattelevan, että markkinoinnissa riittää, että senkun vain laitat postauksia someen ja pari mainosta Googleen niin myyntiä tulee.
💡 Me olemme ”Pertti”, joka auttaa sinua miettimään, mitä kalaa pyydät, millä välineillä ja oletko ylipäänsä kairannut reikiä oikeaan paikkaan. Kerromme sinulle myös, mitkä keinot houkuttelevat parven paikalle ja millä kalan saa nappaamaan syöttiin.
Emme ole yksi niistä toimistoista, jotka autuaan tietämättöminä pelin hengestä heiluttelevat vapaa reiällä.
Me emme myöskään katteettomasti lupaa, että voitat kisan helposti jos vain ostat markkinoiden uusimman ja kiiltävimmän pilkin. Sinun täytyy myös itse nähdä vaivaa oman menestyksesi eteen ja treenata sekä kehittää strategiaasi jatkuvasti.